`Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan, kun pöly laskeutuu
ja ollaan ihan hiljaa. Lupaan olla sun ja sanoo senkin
ääneen, ei tuu tarpeeks sanottuu..`
Tää biisi jotenkin kolahti. Ei ihan heti, mutta parin kuuntelu kerran jälkeen.
Kuuntelen musiikkia melko harvoin ja saatan jotain tiettyä biisiä kuunnella monta kertaa päivässä kunnes kyllästyn ja unohdan..
Tätä kuunnellessa palautui mieleeni aihe, mistä on pitänyt monet kerrat kirjoittaa.
Oon aina ollu huono puhumaan tunteistani. Pään sisällä pyörii asioita mitkä haluaisi ääneen sanoa, mutta se tuntuu vaikeelta.
Parisuhde tästä `puhumattomuudesta` kai eniten kärsii. Miten vaikeaa on kertoa toiselle, että oletpa ihana! Kiitos kun olet siinä. Rakastan sinua. Edes joskus. Tai ystävälle kertoa miten paljon hän merkitsee. Minun suustani niitä kuulee harvoin.
Toisilla ne varmaan tulee ihan luonnostaan, jopa päivittäin. Parisuhteen alkuhuumassa monia kertoja päivässä?
Itse en ole mikään ällöromanttinen. En todellakaan kaipaa mitään lässytyksiä jatkuvasti, mutta edes joskus oikealla hetkellä olisi mukava sanoa toiselle jotain omista tunteistaan.
Lapsille tunteista puhuminen tulee luonnostaan, monia kertoja päivässä. Haluan, että oppivat itsekin niitä kertomaan. Noa ainakin sanoo usein äitiä rakastavansa :`) ..vielä.
Tässä on siis oppimista ja halua muuttua. Eihän sitä koskaan tiedä milloin täällä eletään viimoisia hetkiä ja silloin niistä tunteista on myöhäistä puhua ja sanomatta voi jäädä paljonkin.
Onko kohtalotovereita? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti