maanantai 12. maaliskuuta 2012

Viikonloppua ja maidotonta elämää..

Viikonloppu vierähti aika kotoisissa tunnelmissa. Lauantaina aamulla tehtiin vähän lumitöitä pihalla kun iskäläinen jäi nukkumaan, iltapäivästä käytiin mummon luona kun pakko oli päästä jonnekin ettei mökkihöperyys iske. Noa on ollut aika kärttyistä poikaa kun maito on ollut pannassa ja sen myötä kaikki muukin hyvä. Sen sijaan Noa on saanut ensikosketuksen mehuun ja sekös onkin maistunut..

Ruokavalio on tuon maidottoman ja vehnättömän takia ollut aika ykspuolista. Kolme päivää syötiin jauhelihakeittoa putkeen, mikään leipä ei tahdo maistua..aamulla vetistä kaurapuuroa veden kanssa jne.  Äiskällä ei ole ollut oikein motivaatiota koko touhuun. Vielä olisi tämä viikko ilman maitoa ja vehnää, mutta voipi olla että se katkeaa jo hyvissä ajoin.. En vaan usko, että ihottuma niistä johtuisi. Lääkärikään kun ei kovin uskottavalta vaikuttanut joten meni vähän ohi koko käynti, enemmän odottelen niitä verikokeiden tuloksia...

Sunnuntaina Nomppis lähti mummon ja papan kanssa isomummon synttäreille. Äiskä kummitytön 1-vuotis synttäreille ja iskäläinen jäi kuumeisena kotiin. Synttäreillä Noa oli saanut ihan omaa kakkua minkä mummo oli leiponut ja hyvin näytti maistuvan vielä kotonakin.. NamNam vaan kuului kun kaksin käsin kakkua tänään aamupalalla tunki suuhunsa :)

Tytölle pusu

Autoja!

Loppuun Noan yksi lempi kappale, tätä hiljennytään aina kuuntelemaan.. Onhan se aika ihana laulu ja tullut itsekin sitä pienenä paljon kuunneltua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti