sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Nomppiksen kuulumisia..

Noa kävi perjantaina näyttämässä hampaitaan hammashoitajalle ensimmäistä kertaa. Odotushuoneessa lennettiin ympäriinsä ja tutkailtiin paikkoja. Silmät kirkastui kun `tyttö` löytyi yhdestä huoneesta..

Vähän erilainen tyttö
Piti tehdä temppuja ennen kun Noa suostui suuta sen verran raottamaan, että hoitaja näki hampaat.. itkukin tuli kun vieras täti oli niin kiinnostunut toisen suusta. Noa hoki vain tyttöä hoitajalle minkä oli aiemmin nähnyt aulassa. Hienot oli hampaat :) Nallepuh hammasharjan sai kotiin viemisiksi.

Käytiin tänään moikkaamassa Noan serkkuja. Noa oli niin innoissaan siellä ettei tiennyt miten päin olisi, 5-vuotiaan serkkutytön kanssa leikit sujui.Välillä leikittiin piilosta ja välillä hippaa.. riemusta kiljuen juostiin ympäriinsä ja äiti sai ihan rauhassa seurustella. Kotiin tullessakin Noa oli ihan innoissaan kun oli niin mukava päivä. Ihana pitkästä aikaa nähdä kun toinen oli niin tohkeissaan, kotona kun on viime päivät olleet aika möllöttelyä..

Aamulla kolailtiin pihalla
Noa kova tekemään lumitöitä, jaksaisi vaikka miten pitkään kolailla. Ollaankin monena päivänä hoidettu meidän pihan lumityöt vaikka se olisi huoltyhtiön hommia. Talvi on ihan jees kunhan pakkaset pysyy siedettävissä rajoissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti