maanantai 28. marraskuuta 2011

Noa 1v 7kk :)

Tänään ei mitään erikoista tapahtunut, mutta "noan kuukausi päivän" kunniaksi kertoilen Noan päivästä:

Noalainen heräili sängystään klo 7.30. heittäen kaikki kolme tuttia vuorotellen lattialle. Näin meillä herätään joka aamu, tutit lattialle ja pieni rääkäisy.

Äiti pirteänä hyvin nukutun yön (lue: valvotun yön) jälkeen ampaisi pojan huoneeseen, siinä hoideltiin aamupesut ym. ja mentiin keittiöön.

Aamupalalla Noa sai kaurapuuroa omenahillolla ja maitoa.
En oikeestaan muuta edes tarjoa kun tiedän ettei mene.. lentää aika pitkälti kaaressa koirien kitaan tai seinälle.

Köyhän miehen eväät.


Aamupalan jälkeen oli luvassa leikkiä. Uusin hitti on heitellä leluja ympäri kämppää.. tässä renkaiden heittoa portaisiin..


Äiti oli taas tän aamun kävelevä zombie kaikkine mustineen silmänalusineen, mutta jaksoi kuitenkin viedä pojan ulos läheiseen leikkipuistoon.

Siellä oli tällä kertaa paljon lapsia joita Noa seuraili innoissaan. Vai pitäiskö sanoa Nea, yksi täti luuli Noaa tytöksi. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun tytöksi luullaan. Äiti ei vaan tykkää pukea poikaansa siniseen that`s it. Liukumäestä laskettiin pari sataa kertaa ja muu aika haahuiltiin ympäriinsä.

Iloinen vesseli lähdössä ulkoilemaan.

Ulkona oltiin reilu tunti ja tultiin kotiin syömään, lounaaksi Noa sai makaroonilaatikkoa a`la iskäläinen, raejuustoa, porkkanaraastetta ja maitoa.

Kyllähän se maistui joten kuten. Jälkkäriä ei kuitenkaan herunut kun lautanen ei tyhjentynyt.

Ruoan jälkeen suunnattiin nokka kohti yläkertaa ja vaipan vaihtoon. Potallakin käytiin sekuntti pyörähtämässä. Sitten sänkyyn kuuntelemaan päikkäri satu.

Päikkäreitä nukuttiin n. 1h 30 min.Äiti meinasi tehdä kaikkea sillä välin, ideoita oli mielin määrin ihanaisesta omasta ajasta, mutta kuinkas ollakaan väsy iski. Yksi koira kainaloon ja maate.. ja arvata saattaa..ei se uni tullut.

Välipalaksi poikanen sai viiliä ja ruispalan juustolla niin ja maitoa. NamNam. Leipä oli tuhansissa osissa ympäri pöytää ja lattiaa, mutta kai sitä pari murusta suuhunkin eksyi :)


Mummo pyyteli meitä kahville kun oli leiponut täytekakkua, kanttarellipiirakkaa, kinkkupiirakkaa, kuivaakakkua.. Äitiä ei tarvitse montaa kertaa pyydellä kun herkuista on kyse joten äkkiä pojalle ulkovaatetta ja menoksi.

Iloinen nappula lähdössä mummoilemaan.

Käveltiin osa matkasta ja toinen osa mentiin linja-autolla. Linja-autot on Noan mielestä nykyisin pelottavia, ei meinaa millään viihtyä rattaissa ja kitisee vaan.

Perillä Noa sai mummon tekemää seikeittoa ja maitoa. Hyvin upposi. Jälkkärit olisi hyvä jättää kertomatta, mutta pitäähän lapsen joskus herkkuja saada?! Noa sai vähän täytekakkua, keksiä ja kuivakakkua ja NamNAM. Hymyilytti niin ettei tiennyt miten päin istuisi kun annettiin kakkulautanen eteen.. ( joo kyllä tuo välillä hymyileekin vaikka kuvat ei siltä näytäkään ;)

Iskäläinen tuli myös töiden jälkeen käymään kahvilla ja samalla kyydillä päästiin kotiin.

Mummo oli ostanut Noalle muumi suklaakalenterin, kirjan ja lumilapion. Kyllä taas hemmoteltiin pikkumiestä :)

Kotona leikittiin raktorilla ja ajeltiin mopolla ennen iltatoimia.



Sitten koitti iltapalan aika.. kaurapuuroa omenahillolla, ruispala juustolla ja päärynä. Maitoa kans. Iltapalan jälkeen iskäläisen kanssa suihkuun ja aa aa klo: 20.00

Siinäpä se, ihan mukava päivä oli kun oli tekemistä. Nyt Noa vetelee sikeitä ja pitäis mennä perässä. Jotenkin tuo nukkumaan käyminen vaan ahdistaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti