tiistai 19. maaliskuuta 2013

---

Meillä oli tänään harvinaisen tylsä päivä.
Aamulla ei huvittanut ulos lähteä joten lorvailtiin koko
päivä neljän seinän sisällä.
Olisi voinut siivota, pestä pyykkiä, tehdä huominen
ruoka valmiiksi. En saanut mitään aikaiseksi.

Ärsyttää käydä tekemään kun kaikki aina jää kesken.
Siivoominen lasten kanssa pitää tehdä kymmenessä
osassa. Joten helpompaa jättää toiseen kertaan.

Ainainen ruokien miettiminenkin kyllästyttää.
Mitään kun ei oikein tee mieli, silti on vaan tehtävä.
Samat ruoat pyörii viikosta toiseen eikä
jaksa kehitellä mitään uutta meille nirsoille.

Koko päivä meni vain odottaessa iltaa,
että pääsee nukkumaan!

Onneksi tälläisiä -mikääneihuvita- päiviä ei
ole kovin montaa.

Eilen oltiin mummolassa koko päivä. Lasten serkku oli myös.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti tällä kaksikolla.




Serkukset :)

1 kommentti:

  1. Tseppiä! Meillä on kyllä ollut tuollaisia kans tässä viime aikoina.

    Nyt mulla on joku "muka" flunssa päällä ja väsyttää ihan hirveästi. Olisi kiva nukkua pienemmän vieressä tuolla sängyssä, mutta kun toinen on hereillä niin ei onnistu.

    Mutta saatiin me istutettua rairuohoa isomman pojan kanssa tänään, vaikka muu onkin jäänyt. :)

    VastaaPoista