maanantai 18. kesäkuuta 2012

`tutu ikki`!

Noa on käyttänyt nyt isompana poikana tuttia ainoastaan
päikkäreillä ja yöunilla. Eilen päätettiin, että nyt
lähtee tutu isolta pojalta kun iskäläiselläkin on loma.
Mielessä kävi kaikkia kauhukuvia, että yöt huudetaan tutin
perään ja päikkärit loppuu saman tien.

Leikattiin tutista pää pois ja sanottiin tutin menenvän rikki
vaikka alunperin oli tarkoitus viedä tutti pupuvauvoille.
Ajattelin, että olisi näin ehkä helpompaa ja Noa voisi
vielä pyöritellä käsissään rikkinäistä tuttia ja näin tajuta
ettei sillä enää mitään tee..

Eilen yöunille mentäessä Noa ei ollut moksiskaan..
`tutu ikki` `vauva` `ikki` kuului höpötystä huoneen
oven takaa ja sitten tuli hiljaista..

Ei itkun itkua tutin perään ja tänään päikkäreillekin
nukahti ilman mitään ongelmaa.. Vielähän voi
tulla takapakkia, mutta aika helpolla päästiin jos näin
hyvin jatkuu :)

Meillä tutista oli hyötyä ja aion vauvallekin tyrkätä
tutin suuhun heti kun imetys alkaa rullaamaan.
Noalla oli kova imemisen tarve kun syntyi ja tutti
selvästi rauhoitti eikä tarvinnut tissiä olla joka väliin
tyrkyttämässä. Tuttia lähinnä käytettiin unilla
ja automatkoilla tai jos oltiin jossain liikenteessä.
Imetykseenkään tutti ei vaikuttanut vaan oli oiva
apu rauhoitukseen. Unikin tuli paremmin tutin kanssa.

Noa sairaalassa

3 kommenttia:

  1. Meidän poika oli muistaakseni vajaa 2v, kun tutti meni rikki, eli leikattin imuosa pois. Nopeasti vierottui. Ehkä pari kk meni silleen, et jos näki toisella lapsella tutin niin näkyi miettivän, et jos ottais ton... mutta uskoi, kun sanottiin, että se on sen toisen lapsen oma.

    VastaaPoista
  2. Löysin blogisi juuri ja jään lukemaan. Vaikuttaa kivalta ja itse odotan pienokaista myös tulevaksi 8/12 :)

    VastaaPoista
  3. NP: en olisi uskonut, että näin helpolla selvittiin. Eipä ole tutin perään haikaillut.. hyvähän se on, et jossakin selviää lapsen kanssa helpolla ;)

    Hetkiä: tervetuloa seurailemaan :)

    VastaaPoista